Somen ulkoistaminen: Miksi niin moni on päätynyt ulkoistamaan somemarkkinoinnin? 

Sisällysluettelo

Markkinointi, Sosiaalinen media

“Ensi vuonna keskitytään enemmän someen”, “kyllä sitä somea pitäisi tehdä enemmän” ja “somesta niitä asiakkaita tulee, mutta ei siihen koskaan ehdi paneutua” ovat kaikki kommentteja, joita kuulee usein puhuttaessa yritysten somemarkkinoinnista. On kuitenkin fakta, että tässä vaiheessa jokaisen yrityksen tulisi olla aktiivinen somessa ja vähintään olla tietoinen mahdollisuuksista, joita somemarkkinointi luo yrityksellesi. Oli kiinnostus sitten omassa sisällöntuotannossa, maksetussa mainonnassa tai vaikuttajamarkkinoinnissa, voi some kasvattaa liiketoimintaasi nopeastikin.

Monilla yrityksillä ja etenkin pienyrityksillä somehaaveet kaatuvat kuitenkin ajankäyttöön ja osaamiseen. Somen ulkoistaminen onkin usein paras vaihtoehto. Lue alta syyt miksi ulkoistaminen kannattaa. 

1. Some muuttuu päivittäin ja vaatii asiantuntijuutta

Somealustat ja somen trendit vaihtuvat kirjaimellisesti päivittäin. Somessa ei nää samanlaista päivää. Trendi, joka on levinnyt kulovalkean tavoin maanantaina voi olla torstaihin mennessä jo monen mielestä vanhentunut ja tylsä. Näin ollen on sanomattakin selvää, että sometyö vaatii omistautuneisuutta ja jatkuvaa seurantaa. Monessa yrityksessä some olisi lisätyönä muun markkinoinnin ohella ja näin ollen henkilö ei voi käyttää tarvittavaa aikaa itse alustoilla oleskeluun ja uusimpien trendien ja käyttöominaisuuksien nuuhkimiseen. 

2. Voit keskittyä omaan ydinosaamiseesi 

Edellisestä kohdasta johdettuna, kun ulkoistat somen voi tiimin jäsen keskittyä täysillä omaan osaamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen, eikä somesta tarvitse stressata muiden töiden päälle. Oman osaamisen ulkopuolelta vedetyt työtehtävät kuormittavat suhteessa todella paljon ja harvoin työ onkaan tällöin tehokasta, vieden täten työpanosta pääasiallisilta työtehtäviltä.

3. Tehokkaaseen somemarkkinointiin tarvitaan monta eri taitoa

Jotta somea tehdään oikein ja tehdään tulosta, on somekoordinaattorin hallittava monta eri taitoa. On hallittava visuaalinen puoli (valokuvaus, editointi ja graafinen suunnittelu), kirjoittaminen, strategian ymmärtäminen, somealustojen ja algoritmien ymmärrys sekä esim. tulosten analyyttinen tarkastelu. Ulkoistaessa voit olla varma, että nämä taidot löytyvät.

4. Mittaaminen on tärkeä osa menestystä

Mittaaminen on tärkeä vaihe, kun halutaan luoda tuloksia. Täytyy tietää, mitä mitataan ja osata tulkita tuloksia juuri nimenomaisen yrityksen kohdalla. Kun tulokset on selvillä, täytyy somestrategiaa mukauttaa, jotta kasvu optimoidaan. Tämä vaatii erityistä asiantuntijuutta.

5. Ulkopuolisen näkökulma markkinointiin

Jos jossain, niin markkinoinnissa kaivataan jatkuvasti ulkopuolisen silmää. Mikä luo kiinnostusta ja mikä viestii brändin sanomaa parhaiten juuri nyt? Somessa on luotava sisältöä kovaan tahtiin ja pyrkiä erottautumaan muista. Ulkopuolisen näkökulma voi auttaa tuomaan raikasta tuulta omaan työhön. Ulkopuolinen henkilö voi antaa ideoita, joita voi implementoida myös muihin markkinointisisältöihin.

somen ulkoistaminen

6. Opit samalla itse

Ulkoistamalla saat aina uutta asiantuntijuutta organisaatioon. Näin ollen koko yritys oppii uusia tapoja toimia ja näkee, miten prosesseja kannattaa hoitaa. Sama pätee somen osalta. Somen ammattilainen tietää, mihin kanaviin kannattaa panostaa juuri nyt ja esimerkiksi mitä mittareita juuri sinun yrityksen tulisi seurata. Jo se, että näkee vierestä, miten somestrategiaa hallinnoidaan opettaa varmasti jokaista. 

7. Suunnitelmat eivät kaadu, kun oma tiimi on kiireinen tai esimerkiksi lomalla

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on erityisesti someen liittyvä ongelma. Koska some muuttuu niin nopeasti, voi jo yksi loma tai kiireisempi kuukausi sekoittaa suunnitelmat. Kokemuksesta voi todeta, että some jätetään usein ensimmäisenä pois, kun markkinointitiimillä iskee kiire. Jos julkaisuihin tulee kuukauden tauko, ei samoja suunnitelmia voi vain jatkaa siitä, mihin jätettiin, vaan sisältöstrategia on laitettava uusiksi. Kun ulkoistat somen toiselle toimijalle, voit olla varma, että strategiasta huolehditaan vuoden ympäri.

Tsekkaa meidän somemarkkinoinnin palvelut täältä. Ota yhteyttä, niin laaditaan teille personoitu tarjous!

Lue myös lisää sosiaalisen median markkinoinnista meidän blogista ja opit varmasti paljon uutta.

Kirjoittaja

Arvostele artikkeli

0 / 5

Jätä meille rehellinen arviosi artikkelista, niin osaamme tuottaa jatkossa entistäkin parempaa sisältöä. Kiitos!